EVS:N STRATEGIAN 1. VAIHE ON VALMIS!
EVS:N STRATEGIAN 1. VAIHE ON VALMIS!
EVS:n strategian luominen alkoi viime syksynä kilpaseura-auditoinnin yhteydessä. Olemme tämän jälkeen työstäneet strategiaa eri kokoonpanoissa henkilökunnan ja hallituksen kanssa Vierumäen osaamisyhteisön johdolla.
Strategian mukaan EVS on nykyään ja haluaa tulevaisuudessakin olla aktiivinen ja elinvoimainen yhteisö, jossa jokainen tuntee kuuluvansa joukkoon ja jonka lämminhenkisen ilmapiirin voi aistia jo hallin ovella. Visiomme on olla Suomen vetovoimaisin tennisyhteisö vuonna 2030.
Missiomme mukaisesti haluamme kannustaa jokaista pelaajaa, harrastajaa, jäsentä, työntekijää tai muuten mukana toiminnassamme olevaa omalle huipulleen – ihan missä iässä tahansa. EVS:n arvojen mukaisesti harrastamme ja toimimme seurassa yhdessä, iloiten, kannustaen ja turvallisesti.
Seurassamme kehityskohteet painottuvat strategiakaudella 2025-2030 olosuhteiden ja tilojen, seuratoiminnan ja kilpatenniksen kehittämiseen.
Voitte tutustua strategiaan alla olevasta kuvauksesta. Strategian tarkempi sisältö tullaan julkaisemaan nettisivuillamme syksyn aikana.
Suurkiitos kaikille tähän mennessä työskentelyyn osallistuneille. Samalla toivotan koko seuralle oikein hyvää kesää ja toivottavasti näemme teidät kaikki syksyllä rakkaan harrastuksemme parissa!
Ystävällisin terveisin,
Tanja Näkki
EVS:n strategia 2025-2030
Lyhyt missio
EVS:n mukana omalle huipulle.
Edistämme tennistä ja liikunnallista hyvinvointia tarjoamalla kaikenikäisille mahdollisuuden harrastaa ja kehittyä omaan huippuunsa yhteisöllisessä ja kannustavassa ympäristössä.
Pitkä missio
Edistämme kaiken ikäisten ja tasoisten pelaajien tenniksen harrastamista ja siinä kehittymistä omaan huippuunsa saakka. Tarjoamme monipuolisia valmennus-, liikunta- ja kilpailutapahtumia, jotka tukevat hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Tavoitteenamme on luoda lämminhenkinen ja inspiroiva ympäristö, jossa jokainen voi saavuttaa omat liikunnalliset tavoitteensa sekä kehittää elämäntaitojaan.
Lyhyt visio
Suomen vetovoimaisin tennisyhteisö vuonna 2030.
Pitkä visio
EVS on vuonna 2030 tennisyhteisö, johon halutaan kuulua ja sinne hakeudutaan– sekä pelaajana, valmentajana, työntekijänä, vapaaehtoisena että perheenjäsenenä:
- Me emme ole vain urheiluseura vaan aktiivinen ja elinvoimainen yhteisö, jossa jokaista jäsentä, työntekijää ja vapaaehtoista kunnioitetaan ja arvostetaan.
- Meillä työskentelee osaavia ihmisiä ja valmennuksemme on kaikilla tasoilla laadukasta.
- Ilmapiiri on lämmin ja kaikki hallin ovesta sisään tulevat tuntevat olonsa kotoisaksi.
EVS:n arvot: yhdessä, iloiten, kannustaen ja turvallisesti
Yhdessä
Yhteisöllisyys on keskeinen osa seuramme kulttuuria. Seurassamme jokainen voi tuntea itsensä osaksi yhteisöä. Yhteisön voima näkyy siinä, kuinka yhdessä tekeminen, toisten kannustaminen ja yhteiset tapahtumat tuovat meille iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
- EVS on kodikas yhteisö, jossa jokainen kuuluu porukkaan ja tuntee olevansa tärkeä: Kaikki ovat tervetulleita tennisyhteisöömme ja jokainen yhteisöön kuuluva on yhtä tärkeä riippumatta taustasta tai tennistaidoista.
- Valmennusryhmissämme on hyvä ilmapiiri: Valmennusryhmissä tuemme toinen toisiamme ja meitä yhdistää hyvä henki ja yhteinen päämäärä.
- Seuravaatteet ja yhtenäinen ilme yhdistävät: Yhtenäinen ilme ja yhteinen pukeutuminen vahvistavat yhteishenkeä ja kertovat siitä, että olemme osa samaa joukkuetta.
- Seurassamme järjestetään yhteisiä tapahtumia ja tuetaan talkoohenkeä: Yhteiset tapahtumat luovat mahdollisuuden tutustua toisiimme ja osallistua yhteisön toimintaan. Yhteisön jäsenet huolehtivat hallista ja hallin ympäristöstä yhdessä.
Iloiten
Ilo on keskeinen osa seurakulttuuriamme ja se tuo energiaa yhteisömme toimintaan. Seurassamme toimiminen tuottaa jäsenille ja henkilökunnalle iloa ja positiivisia elämän kokemuksia.
- Peli-ilo: Valmennukseen on aina mukava tulla, koska harjoituksissa on kivaa ja nautimme pelaamisesta.
- Positiivinen ilmapiiri: Positiivinen ilmapiiri tuntuu jo hallin ovesta sisään astuessa ja tarttuu jäseniimme. Hyvä työilmapiiri tukee työntekoa ja vahvistaa henkilökunnan viihtyvyyttä työssään.
- Pienet ja isot onnistumiset huomataan: Kaikkia saavutuksia, isoja tai pieniä, arvostetaan ja ne huomioidaan, koska jokaisen kehittyminen ja saavutukset ovat meille tärkeitä.
Kannustaen
EVS:ssä uskomme, että jokainen voi kehittyä, oppia ja saavuttaa oman huippunsa missä iässä tahansa.
- Kannustamme toisiamme: Seurassamme ei pelätä epäonnistumisia ja virheitä vaan niistä otetaan oppiksi. Kannustamme toisiamme niin treeneissä kuin peleissäkin.
- Valmentajamme ja ohjaajamme tukevat kehittymistä: Valmentajat ja ohjaajat luovat ympäristön, jossa jokaisen pelaajan kykyihin uskotaan.
- Pelaamme reilusti: Meillä urheillaan Reilu pelin periaatteiden mukaisesti – voittaminen keinolla millä hyvänsä ei ole tärkeintä, vaan se, että kaikki kilpailevat reilusti.
- Tavoitteemme ovat toiminnallisia, eivät tuloksellisia: Keskitymme kehittymiseen, emme lopputulokseen.
Turvallisesti
Turvallisuus on toimintamme perusta – emme hyväksy kiusaamisista tai epäasiallista käytöstä seurassamme.
- Fyysinen ja henkinen turvallisuus: Tavoitteenamme on, että toimintaympäristömme on turvallinen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pidämme huolta ympäristöstämme, toisistamme ja arvostamme kaikkia ihmisiä.
- Kiusaamiselle nollatoleranssi: Emme hyväksy kiusaamista, syrjintää tai epäasiallista käyttäytymistä missään muodossa.
- Seuran sääntöjen noudattaminen: Toimintaa ohjaavat säännöt ovat ajan tasalla ja yhteisön jäsenet sitoutuvat niiden noudattamiseen
Strategiset painopisteet
- Olosuhteet ja tilat
- Seuratoiminnan kehittäminen
- Kilpatenniksen kehittäminen